Kuulosuojaimet mukaan matkatavaroihin!32
Sietämätön meteli alkaa klo 9 myös lauantaisin-- betoniporaus ja tärinä.Asiasta ei informoitu varaustilanteessa n.6vk sitten,ei varsinkaan sisäänkirjoittautuessa eikä reseptionissa osattu vastata informoidaanko vieläkään. Aamiaisella myös eri tehtävissä olevat hlökunnan edustajat aterioivat ja noutavat ruokansa asiakkaiden seassa. Lepo , lomalle lähtö tai- paluu ei tässä hotellissa ole mahdollista! Onneksi alueella on muita majoituspaikkoja.
Arvosana hotellille:Hieno Somalia
Somaliassa on hienoja nähtävyyksiä. Somaliassa on monemmoisia eläimiä esim. kameleita. No ainakin sinulla on tilaisuus ratsastaa kameleilla.
Hyvä lentokenttähotelli Vantaalla
Monelle matkustajalle on yöpyminen Vantaalla, ennen lennon lähtöä tai paluun jälkeen, välttämätöntä. Olisi hienoa päästä suoraan lähtevään koneeseen, tai palata kotiin suoraan kentältä, mutta kaikille eivät tarjolla olevat aikataulut riitä. Mikäli joudut yöpymään Vantaalla edelläkerrotuista syistä, ehdoton hotellivalinta on Hilton Vantaa. Hotelli joka sijaitsee lentokentällä. Tasokas paikka yöpymiseen.
Keidas ostoshelvetissä
Vantaalle Tammistoon on kasvanut viime vuosien aikana yksi “omalaeimainen ostos-helvetti” niin kuin lankomiehellä on tapana asia ilmaista. Hehtaarihalleja vieri vieressä (Tuusulantien varrella, niin että jokainen lentokentälle menevä varmasti näkee), joskushan sinne eksyy väkisinkin.
Mutta ei syytä huoleen, yhdessä uusimmista halleista löytyy ravintola Tammi, joka iloisesti poikkeaa siitä mitä olemme tottuneet pitämään ostariravintolana. Tammi on tosi siisti, jopa viihtyisä ja ennen kaikkea laaturavintola. Ruokalista ei ole kilometrin mittainen, mutta valikoimaa joka makuun löytyy. Minun päiväni pelasti pariloitu kuha, joka olikin pitkästä aikaa oikein gourmet-tason kalaruoka jonka olen saanut kohtuuhintaan (alle 20 €). Kaiken kruunasi miellyttävä ja palvelualtis henkilökunta. Suosittelen jos kulmille osutte.
Huippuluokan lentokenttähotelli
Viidentähden hotelli ihan HKI-Vantaa lentokentän vieressä. Lentokentälle pääsee hotellista suoraan tunnelia pitkin. Kallis, mutta ihanteellinen vaihtoehto kun on lähdössä reissuun seuraavana päivänä.
Arvosana hotellille:Iloinen yllätys!
Selvästikin yksityinen hotelli, jossa todella ystävällinen palvelu, ja muutenkin mukavampaa kuin tylsissä ketjuhotelleissa. Auton sai jättää veloituksetta loman ajaksi parkkiin, hotellin minibussi vei lähtöaamuna suoraan lentokentälle. Asuimme tilavassa perhehuoneessa, jossa oli pieni minikeittiö - tosin emme sitä ehtineet käyttää kuin iltateen keittoon, sillä illallinen ravintolassa oli tosi herkullinen ja annoskoko mahtava. Monipuolinen aamiainen oli tarjolla buffetissa jo ennen varhaista 05:40 lähtöämme lentokentälle. Näköalahissit ja iso akvaario ilahduttivat perheen junioreita, me aikuiset tykkäsimme mutkattomasta tunnelmasta, siisteydestä ja hotellin rauhallisuudesta.
Arvosana hotellille: